Kai Sorto

Sote-uudistus ajaa kohti jäävuorta

Pääministeri Sipilä antoi eilen eduskunnalle ilmoituksen sote-uudistuksen viivästymisestä vuodella. Ilmoitus ei tullut yllätyksenä, sillä uudistus on kulkenut kriisistä toiseen jo 12 vuoden ajan. Jos jostakin löytyisi vielä ihminen, jonka päätä ei tällä koohotuksella olisi ihan kokonaan sekotettu, niin se ihmettelisi.

Tiivistetysti sote-uudistuksen tilanne on se, että kolmesta päätavoitteesta – eli laajasta valinnanvapaudesta, katkeamattomista hoitoketjuista ja menojen kasvun hillitsemisestä – vain kaksi voi toteutua samanaikaisesti. Mikäli valtion kestämätöntä velkaantumista halutaan hillitä, on siis tehtävä valinta laajan valinnanvapauden ja katkeamattomien hoitoketjujen välillä.

Nykyinen malli on kaukana linjauksista, joita Perussuomalaiset olivat hyväksymässä hallitusohjelmaan keväällä 2015. Sotessa oli tuolloin tarkoitus edetä kolmessa vaiheessa siten, että valinnanvapauskokeilu olisi ollut vasta kolmas vaihe maakuntahallinnon ja yksikanavaisen rahoituksen kuntoon saamisen jälkeen. Tilanne muuttui ratkaisevasti marraskuun 2015 hallituskriisin myötä, jolloin Sipilä antautui ja Kokoomus sai läpi yksityistämistavoitteensa. Valinnanvapaus siirrettiin toteutettavaksi samanaikaisesti sote-uudistuksen kanssa, ilman huolellisia selvityksiä ja kokeiluja. Vastineeksi Keskusta sai haluamat 18 maakuntaansa.

Vaikka jälkiviisaus onkin helppoa, on selvää että tuolloin tehtiin isoja virheitä, joiden tekemisessä myös Perussuomalaiset näytteli sivuroolia. Soteen syntyi kaksi valuvikaa: valinnanvapausmalli, joka lisää kustannuksia, sekä maakuntamalli, joka toimii osassa maakuntia, mutta ei sovi esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Neuvotteluissa Perussuomalaisia edustaneista, sittemmin loikanneista henkilöistä, ministeri Mäntylä on jo siirtynyt muihin tehtäviin. Saarakkala jatkanee kuurupiiloaan vielä tämän vaalikauden loppuun.

Keskiviikkona uutisoitiin pääministerin ilmoituksen lisäksi myös laajasta kansainvälisestä tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat maailman parhaat. Sote-uudistus on puolestaan ajamassa kohti jäävuorta, sillä kolmen miljardin säästötavoite on muuttunut kolmen miljardin lisäkuluiksi, ja perustuslailliset ongelmat ovat yhä ratkaisematta. Tosiasioista huolimatta Sipilän hallitus jatkaa sumeilematta soten runnomista läpi, asiantuntijoista piittaamatta, yhden äänen enemmistöllä ja täysin epärealistisella aikataululla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat